torstai 30. toukokuuta 2013

Pluto ja uimakengät


Pitkän työpäivän päätteeksi suuntasin pienille täsmäostoksille ja sain pääasiassa mitä lähdin hakemaan. Viikon päästä lähden tavoittamattomiin ja laitan Marimekon Pluto-hatun päähäni. Viime kesästä viisastuneena hankin meille uimakengät, joilla on helpompi tulla pois aallokoista.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Granit



 kuvat Granit

Taas yksi Tukholman lempparini aukeaa myös Helsinkiin. Omalla kohdallani siitä on usein seurannut innostuksen lopahtaminen kyseistä kauppaa ja sen tuotteita kohtaan, mutta toivottavasti nyt ei käy niin. Olen ostanut Granitista männä vuosina mustan repun (joka on yksi suosikeistani), sirkusvalot ja pari apteekkilasipurkkia. Kodin kansion voisin käydä myös hakemassa, jos niitä siellä sattuu ensi viikolle asti säästymään :-) Tällä viikolla voin vain haaveilla siitä, että ehtisin käymään kaupoilla..

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kielojen aika


Sain kummitädiltäni kieloja ja toinen puoliskoni sai lahjakukkia. Asunnossa on aivan sairaan hyvä tuoksu! Poikaystävän vanhemmat toivat lahjaksi kauniin aaltomaljakon.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Valmis lattia ja siivouspäivä



Elämäni miehet saivat lattiaprojektin tällä viikolla valmiiksi ja nyt lattia näyttää niin kivalta, etten raaskinut sitä edes matolla peittää, kun siirtelin huonekaluja paikalleen. Meillä on toinen kandikahvituskattaus huomenna ja olemme laittaneet kaikki asuntomme tuolit kauniisti esille ja riviin, jotta kenenkään ei tarvitsisi istua lattialle. Aamupäiväksi menen myymään Karhupuiston liepeille vanhoja tavaroita, kun on siivouspäivätapahtuma. Toivottavasti liikkeellä olisi paljon ostavaa väkeä, ettei tarvitsisi tavaroita takaisin kantaa :-)

tiistai 21. toukokuuta 2013

Illalla











Aiaiaiai, kaksi viikkoa kovaa rutistusta ja sitten arvioinnit ja kevätjuhlaharjoitukset ovat ohitse ja voi keskittyä Suvivirteen ja alkavaan kesälomaan. Illat ovat pitkiä ja aamut hyvin lyhyitä. Olen joka päivä silti yrittänyt tehdä jotakin ei työhön liittyvää, vaikka se juuri nyt viekin suurimman osan ajastani.

Isäni ja poikaystäväni maalasivat eilen olohuoneen lattian lopulta valmiiksi ja nyt se näyttää niin kivalta, etten ole raaskinut peittää sitä matolla ollenkaan. Tänään siivoilimme ja ikkunatkin tuli pestyä. Samalla taisi vaihtua taas vähän järjestys, koska huomasin olohuoneen tyhjentämisen myötä, että avarana se näytti paljon kivemmalta. Johtopäätös: meillä on liikaa huonekaluja. Liekkö stressiä vai mitä tämä päättämättömyys ja vaihtelu, mutta johan sitä edelliseen muutaman päivän olleeseen järkkään ehtikin jo kyllästyä.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Geometriset kukkaruukut


Ruokakauppareissu Prismaan voi olla niinkin kannattava, että sieltä löytyy kivoja kukkaruukkuja.

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Piano


Eteisen palloseinästä jäi vähän mustaa kontaktimuovia jäljelle ja koristelin sillä pianon.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Eteisen uusi ilme




 Eilen päätin hakea eteiseen uutta ilmettä pienen askartelun avulla. Maalasin peilin ja vanerilevyn samalla sävyllä ja leikkasin mustasta kontaktimuovista palloja. Eteisestä tuli ihan uuden näköinen ja kaikki kävi tunnissa. Seinän pallottaminen oli nopeaa ja helppoa ja pallot saa vielä nopeammin pois sitten kun ne alkavat kyllästyttämään. Asuintoveriahan ne jo kyllästyttää, on kuulemma liian tyttömäinen lopputulos :-)

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Myydään vaaterekki

 

Tilan puutteen vuoksi joudun myymään valkoisen vaaterekin. Laita viestiä, jos olet kiinnostunut :-)

tiistai 14. toukokuuta 2013

Vanha Arabia

Täällä kerätään Arabian vanhoja astioita, varsinkin jos niissä on näin söpö kuviointi. Olen ajatellut viedä kaikki eripariastiat mökille kesällä ja sijoittaa ne astiahyllykköön. Myös alla olevat Pomona-astiat miellyttävät silmääni ja niitä on kertynyt meille lahjoituksena ja kirpputorilöytöinä.





maanantai 13. toukokuuta 2013

Rottinkituolit

Kas kas olohuone sai taas kaksi uutta perheenjäsentä, mutta onneksi on mökki, jonne voi viedä kaikkea kivaa mikä ei omaan kotiin mahdu. Kevät näyttää, mikä näiden tilalta siirtyy mökin suuntaan. Suunnitelmissa on maalata tuolit, mutta mietintämyssyssä on, lähdetäänkö turvalliselle vai uskaliaalle tielle. Kivat istuin- tai nojatyynyt ovat myös hakusessa ja väri on jo mielessä.

P.S. Oliivipuun oksat kasvoivat niin vinhasti ja alkoivat harottaa niin karusti, että ne oli pakko napsasta poikki :-)

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Lääkepurkit

 Tänään innostuin tekemään vähän uusia sommitelmia, kun sain huudettua meille huutokaupasta läjän lääkepurkkeja.

Vegeta



Emaliperhe kasvoi viikonloppuna yhdellä uudella jäsenellä. Ostimme käytetyn, mutta kohtalaisessa kunnossa olevan Finelin Vegeta-emalikattilan.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Parvekkeelta sisälle


Lumikenkä-rottinkituoli muutti ainakin hetkellisesti parvekkeelta sisälle. Samoin teki parvekkeella ollut kelim-matto joka oli n. vuosi sitten pakko saada, kun näin maton Dekon kotijutussa. Kodissa oli värikäs sohva ja tuo samainen matto ja yhdistelmä näytti kivalta. Omassa kodissa matto ei ole vielä löytänyt oikeaa paikkaansa ja siksi se on ollut välissä jo parvekkeellakin.

torstai 9. toukokuuta 2013

Järjestys vaihtui (taas)


Vaaterekille ei oikein meinaa löytyä paikkaa ja siirsin sen nyt liinavaatekaapin tilalle. Saas nähdä mikä on sen tulevaisuus. Piano on toinen välttämätön paha asunnossamme. Tykkään soittaa pianoa silloin tällöin, mutta pienessä asunnossa se vie aika paljon tilaa.

Uusia oksia




Oliivipuu on alkanut rehottaa ja kukkiakin on paljon. Tekeeköhän se oliiveja oikeasti? Uudet oksat pilaavat oliivipuun kauniin muodon, mutta en ole rohjennut leikata niitä. Ehkä leikkaan oksia vasta syksyllä/talvella. Puu on hakenut omaa paikkaansa useaan otteeseen, koska kissani on syönyt sen oksia.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Red


Tästä on haaveiltu pitkään ja uhkarohkeana (ja köyhänä) värjäilin itse, vaikka minulla on tosi hyvä vakkarikampaajakin. Valitettavaa on, että juuriin jäi laikkuja ja pitänee seuraavasta palkasta lähteä korjailemaan tilannetta. Että terkkuja vaan Hannalle ;-)


Kesäloma mielessä



 En voi olla ajattelematta 2.6. alkavaa pitkää opettajan kesälomaa (hyvin ansaittu!). Ensimmäinen lomasuunnitelmani on lähteä kolmeksi viikoksi Ranskan rivieeralle poikaystävän ja kahden ihanan ystäväni kanssa. Nizza on pääasiallinen kohteemme viime kesän tavoin ja katselinkin tässä viime kesän kuvia ja ahh en malta odottaa. Ranskan loman jälkeen menen mökille ja rentoudun remontoimalla ja löhöilemällä laiturilla.