torstai 27. helmikuuta 2014

ChookA

Kuvat TÄÄLTÄ






















Kenkäesittely meni, mutta kumpparit unohtui. Yhtenä päivänä reissussa ollessamme satoi ja menimme äitini kanssa pitelemään sadetta urheilukauppaan. Menin kuolaamaan Niken lenkkareita tavalliseen tapaani, mutta löysinkin jotain aivan muuta. Nimittäin somat kumisaappaat. Parasta oli, että sain saappaat heti jalkaani kastuneiden kenkieni tilalle ja vaikka olisi ollut poutasää, nämä olisivat olleet minun valintani.Niin paljon saappaat miellyttivät silmääni ja hintakin oli huokea. Merkki on ChookA, josta en ole kuullut aiemmin. Nyt netistä tutkailleena voinen todeta, että tekevät tosi kivoja ja ihanan värisiä saappaita.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Modern Moose ja CB2

New Yorkin matkalla tuli ostettu lähinnä vaatteita, mutta jotain pientä sisustusrintamallakin tuli hankittua. MoMa:sta ostin nimittäin uuden hassun seinäkellon ja lampun, joka odottaa vielä kattopaikkaa. Kellon merkki on Modern Moose ja heillä on verkkokauppa, jossa on monia hauskoja lasten kelloja. Lisäksi Sohossa pistäydyin pienessä CB2-nimisessä sisustuskaupassa, josta ostin kolme persikkaista kippoa. Sisustuskaupassa oli mielestäni aika Skandinaaviseen silmään sopiva tarjonta ja hinnatkaan eivät huimanneet päätä. Olisin halunnut ostaa kaupasta vaikka mitä, esim. lamppuja ja marmoripöydän, mutta eihän ne olisi laukkuun mahtuneet. Onnekseni huomasin, että myös heillä on verkkokauppa , joten pitääpäs alkaa tutkimaan :)

Maisemia

Kuvanlaatu mitä parhain kännykkäkameralla :-)

maanantai 24. helmikuuta 2014

Kenkiä kenkiä


Kenkiä kenkiä kenkiä.. ei koskaan tarpeeksi :-) Olimme Nyyjorkissa äitini kanssa shoppailumatkalla ja se tuli kyllä niin oikeaan saumaan, vaikkakin matka oli varattu jo kauan aikaa sitten synttäreideni ajankohdaksi.

Rakastan Tomsseja ja olen kulkenut niissä jo viimeiset kolme kesää. Joka kesäksi on pitänyt saada uudet tossukat, kun kesän jälkeen kengät ovat olleet niin kulahtaneessa kunnossa. Farkun siniset Tomsit ostin Urban Outfitterssistä, joka on yksi ihan lempikaupoistani ulkomailla. Sieltä ostin myös kuvissa näkyvät molemmat ruskeat sandaalit. Mustat mokkasiini-Tomssit ostin Sohosta kenkäkaupasta, jonka nimeä en enää muista. Osoite oli kuitenkin Broadwaylla, jossa oli paljon kivoja kauppoja. Kukalliset kiinatossut maksoivat vain muutaman euron ja koska olen kuluttanut kahdet samanmalliset kengät loppuun, niin eiköhän nuokin tule käytettyä :-)

Sitten ne Outletit: älä missaa niitä, jos menet New Yorkiin. Mainitsemisen arvoisia ovat ainakin Century 21, T.J. Maxx ja Woodbury Common Premium outlet. Kahdella ensimmäisellä on useampikin pulju Manhattanilla, mutta viimeisimpään matkasimme tunnin verran bussilla. Matka oli vaivaton ja periltä löytyi paljon kauppoja. Ostin veljen pojilleni Converse-kaupasta tennareita 15€ hintaan ja itsellenikin lähti valkoiset perustennarit vanhojen kulahtaneiden tilalle n. 30eurolla. Harmaat tennarit ja Roxyn kesäkengät ovat DSW -shoeoutletista Manhattanilta, joka oli myös halpa paikka. Jenkkiläiset merkit olivat ihan toisessa hintaluokassa siellä kuin millä hinnalla niitä täällä myydään. Vaatteita lähti mukaan myös jonkin sortin kasa ja niistäkin voisi ehkä jokusen kuvan räpsästä :-)

30

Juhlimme lauantaina ystävieni kanssa syntymäpäiviäni ja sain kivoja lahjoja. Sain nimittäin kauniita kukkia ja lahjakortteja suosikkiputiikkiini Marimekkoon <3 Blogia ei ole tullut vähään aikaan päiviteltyä, mutta josko sitä nyt taas ryhdistäytyisi, kun New Yorkin matka on heitetty ja Jetlagista on jossain määrin selvitty. Luvassa siis matkahankintoja :-)

tiistai 11. helmikuuta 2014

Mie ja New York

Kyllä hymyilyttää kertoa, että pääsen hiihtolomaksi New Yorkiin täyttämään pyöreitä vuosia, hui! Onhan tuota shoppailureissua tullut odotettuakin, kun matkat varattiin jo viime syksynä. Kuvat ovat viime reissulta parin vuoden takaa ja Staten Islandin lautalta :-)

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Maalattu on






Makkari on saanut valkoiset seinät. Taulut ja peilit on ripustettu seinille. Vanha puinen talonpoikaispeili on "uusi" ja kaipaa jossain vaiheessa uutta peilipintaa. Seuraavaksi makkariin pitäisi miettiä laskosverhoratkaisuja ja hankkia vaatekaapin oviin vetimet. Kivoja on liikaa..

maanantai 3. helmikuuta 2014

Paneeliseinä

 Betoniseinä on enää vain kaukainen muisto, kun se peittyi kauniiden paneeleiden alle. Paneelit olivat valmiiksi pohjamaalattuja, joten en käsittele niitä enää mitenkään. Hankin paneelit Starkista ja valitsin kaikista leveintä paneelia. Makkariin syntyi hetkessä uusi atmosfääri, josta tykkään tosi paljon. Muut seinät on maalattu kertaalleen valkoiseksi, mutta toisen kerran pitää vielä vetää päälle. Sen jälkeen saa sitten otettua vähän laajempaa kuvakulmaa, kun kaikki teipit on revitty irti :-)

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kukitettu


No nyt on taas kukkia ympäri asuntoa. Mikähän kukka tuo on? Alimmassa kuvassa näkyy pari uutta kirppislöytöä, nimittäin violetti maljakko ja roosahtava Riihimäen lasin kuppi, joita minulla on kaksin kappalein. Jonna Franssonin taulut muuttivat olkkariin makkarin remontin ajaksi.